Kaasut kuten hiilidioksidi ja vesihöyry liikkuvat kasvin ja ilmakehän välillä lehtien pinnalla olevien ilmarakojen kautta.
Saadakseen yhteytyksessä tarvittavaa ilmakehän hiilidioksidia kasvien kannattaa pitää ilmaraot mahdollisimman auki. Koska vesi haihtuu ilmarakojen kautta ja koska liiallinen haihdunta on kasville epäedullista, kasvi kuitenkin säätelee ja optimoi ilmarakojen aukioloa saadakseen mahdollisimman paljon hiilidioksidia menettämättä kuitenkaan samanaikaisesti liikaa vettä.
Ilmaraon ympäröiviä ja sen aukioloa määrääviä kahta solua kutsutaan huulisoluiksi. Ilmaraon avautuminen ja sulkeutuminen tapahtuu käytännössä näissä huulisoluissa olevien liuenneiden aineiden avulla, joiden perässä vesi liikkuu: Jos huulisolut ovat turvoksissa, ilmarako on auki. Veden poistuminen soluista johtaa ilmaraon sulkeutumiseen. Ilmarakojen aukiolo reagoi mm. valon voimakkuuden (PAR), ilman kosteuden (VPD) ja maaperän kosteuden (REW) muutoksiin.
Monilla kasveilla ilmaraot sijaitsevat lehden alapinnalla, mutta esimerkiksi männyllä on ilmarakoja neulasten kaikilla pinnoilla. Yhdessä lehdessä voi olla satoja tuhansia ilmarakoja. Ilmarakojen tiheys on korkein silloin kun lehti on kehittynyt valossa, alhaisessa hiilidioksidipitoisuudessa ja kosteassa ympäristössä.
