Yhteyttämisessä sidottu hiili päätyy lopulta maahan karikkeena, kuolleina juurina tai yksittäisinä kasveina. Lisäksi, puut allokoivat juuriin ja mykoritsasymbionteilleen sienijuuriin huomattavia määriä hiiltä. Hiiltä päätyy maahan myös latvuksesta huuhtoutuneena tai liuenneena.
Maahan tavalla tai toisella päätynyt hiili vapautuu hitaasti hiilidioksidina ilmakehään. Eri lähteistä muodostuvaa maan kokonaishiilidioksidipäästöä kutsutaan nimellä maahengitys. Sen muodostaa lähinnä kaksi päätekijää: 1) juurten kasvu- ja ylläpitohengitys sekä 2) kuolleen orgaanisen aineen hajotus. Kuolleen orgaanisen aineen sisältämä hiili on ravintoa maan hajottajaeliöstölle, jonka toiminnan seurauksena hiilidioksidia vapautuu soluhengityksessä. Hajottajaeliöstön ja juurten hengityksen suuruutta pidetään yleensä yhtenevinä, mutta tieteellisessä kirjallisuudessa suhteen arvellaan vaihtelevan juurten hengityksen ollen 30–70 % maahengityksestä.
Tutkimusmetsissämme olemme havainneet, että maahengitys on vuosittain n. puolet siitä määrästä, mitä puusto on yhteyttämällä sitonut.
Maahengityksen nopeuteen vaikuttaa moni tekijä, mutta erityisesti maan lämpötila ja maan kosteus: hajottajaeliöstön ja juurten aktiivisuus on sitä voimakkaampaa, mitä lämpimämpi maa on, eli siten myös maahengitys on kiivasta lämpimässä maassa. Toisaalta sekä juuret että hajottajat tarvitsevat toimiakseen myös kosteutta, joten maan kuivuessa niiden aktiivisuus laskee ja siten myös maahengitys.
